22.12.2023 18:49
Porin Yleisurheilu Ry PorY

Puheenjohtajan höpinöitä seurojen yhdistymisestä

Porin Yleisurheilu vahvistaa rivejään usealla maailmanmestarilla

Porin Urheiluveteraanit ja Porin Yleisurheilu on päättänyt lyödä hynttyyt yhteen ja tehdä aikaisempaa laadukkaampaa yleisurheilutoimintaa Porissa. Vuonna 2021 aloitetut tunnustelut on saatu nyt siihen pisteeseen, että Porin Urheiluveteraanit lopettavat toimintansa vuoden 2023 loppuun ja aloittavat uuden matkan osana Porin Yleisurheilun aikuisurheiluryhmää heti vuoden 2024 alusta. Porin yleisurheilu vahvistaa näin visiotaan ”kaikki liikkuu vauvasta vaariin” rekrytoimalla nämä huikeat senioriurheilijat riveihinsä.

Miksi tähän sitten päädyttiin? Tänä päivänä moni pieni seura kuihtuu ja innokkaita vapaaehtoisia on vaikea löytää koko ajan kasvavan seuratyön määrän kasvaessa. Monessa saman lajin seurassa tehdään täysin samoja päällekkäisiä töitä ja yleensä työmäärä kaatuu muutaman vapaaehtoisen päälle usein myös tuhoten heidän motivaationsa kehittää uutta entistä parempaa koska nykyisen toiminnan ylläpitäminen vie kaikki voimavarat. Siitä kai tässäkin loppujen lopuksi oli kyse. Yhdistymällä koemme yhdessä olevamme entistä parempia ja pystymme vapauttamaan nyt siirtyvien veteraanien voimavaroja uusien ja nykyisten toimintojen kehittämiseen ja parantamiseen. Yhdistyminen tuo tullessaan myös usean sadan vuoden edestä tietämystä ja kokemusta yleisurheilusta, jota meidän seuramme nuoret voivat tarvittaessa hyödyntää. Lisäksi yhdistyminen tuo meidät edellistä lähemmäs koko perheen yleisurheilua, jossa tavoitettaisiin kaikki ikäryhmät.

Mitä tulee sitten taas noihin otsikossa mainittuihin maailmamestareihin saamme me heitä seuraamme jopa neljä kappaletta Penttilän Pekka, Pertti Ahomäki, Mika Ahomäki, Mika Parkkali ja Mika Ahomäki. Toki molemmat Mikat ottivat jo vähän etumatkaa ja ovat siirtyneet seuraamme jo aiemmin. Lisäksi paljon muitakin arvokisakävijöitä siirtyy seuraamme yhdistymisen myötä. Näin vahvistetaan jo olemassa olevaa aikuisurheiluryhmäämme entistä vahvemmaksi.

Joku voi miettiä, että kyseessä on pelkästään hampaat irvessä tehtävää äärimmäisen määrätietoista kilpaurheilua. Osaltaan se voi olla sitäkin, mutta pääsääntöisesti se on mukavaa treenailua samanhenkisten ihmisten kanssa ja reissailua näiden samojen kavereiden kanssa. Milloin minnekin mennään kisoihin, jossa tavataan lisää samanhenkisiä kavereita. Lisäksi on joukossa ihan vaan niitä, jotka eivät kisoista niinkään välitä vaan haluavat pitää itsensä hyvässä kunnossa fyysisesti ja samalla saaden sielun ravintoa tavaten ystäviä kivan harrastuksen äärellä. Tämäkin on syrjäytymisen estoa ja ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä parhaimmillaan. Ja toki myös kansantaloudellisesti upea tapa säästää jälkipolvien verovaroja, kun pidetään ihmiset kunnossa koko elinkaaren ajan.

Aikuisurheilijoille tarjotaan huippu olosuhteet treenaamiseen. Omat vuorot tiistai ja torstai aamuisin karhuhallissa klo:9:30-11:00 ja lisäksi sunnuntaisin on urheilutalon punttisali vuoro klo:09:00-11:00. Kesäisin treenaillaan stadionilla ja sen maastoissa. Lisämaksusta on innokkaimpien mahdollisuus osallistua myös muihin seuran vuoroihin, mikäli niissä tilaa riittää.  Ja sitä niissä on ainakin vielä toistaiseksi riittänyt.

Muistatko nuoruudesta omat yleisurheilukisasi ja haluat tulla kokeilemaan miten se sujuu näin vanhemmalla iällä. Vai haluatko vain tulla vaikka kävelemään tai hölkkäilemään talven paukkupakkasilla tai räntäkeleillä upeisiin olosuhteisiin Porin karhuhalliin. Vai haluatko lähteä muuten mukaan seuramme toimintaan tekemään sitä missä sinä olet hyvä tai haluat kehittyä. Vai haluatko kaveriporukalla pistää viestijoukkueen pystyyn ja lähteä kisaamaan ensi kesän aikuisten SM kisoihin vaikka esimerkiksi sarjassa naiset tai miehet 45vuotta. Vai onko jo oma lapsesi mukana toiminnassa ja haluat itse päästä kokeilemaan miltä laji tuntuu. Me haluamme tarjota siihen hyvän ympäristön. Urheilua ja hyvinvointia hyvällä fiiliksellä. Mikäli homma alkoi kiinnostaa voit olla rohkeasti yhteydessä seuramme aikuisurheiluvastaaviin.

Mika Parkkali 0445260823

Mika Ahomäki 0452661452

Tämä on seuramme ensimmäinen yhdistyminen sen perustamisen jälkeen. Toivottavasti tämän kaltainen yhteistyö tai yhdistyminen ei jää tähän. Edelleen teemme useassa seurassa paljon päällekkäistä työtä ja painimme samojen ongelmien kanssa vuodesta toiseen. Yhteistyössä on voimaa ja uskon, että sitä kautta saamme paljon paremmat olosuhteet urheilijoillemme ja jäsenillemme, kun jokainen tekee vähän niin yhdessä saamme paljon aikaan. Näin kuorma ei kasaudu liian suureksi tiettyjen ihmisten päälle. Loistavaa yhteistyötä tehdään jo nyt, mutta uskon, että paljon on vielä tehtävissä.

Tervetuloa Porin Urheiluveteraanit

Yhdessä olemme seura

Porin Yleisurheilu

Puheenjohtaja

Kai Koski


Kuva Porin Urheiluveteraanien sivuilta.